Verkkomediajätti Google on jo pitkään hallinnut hakukoneiden kruunaamattomana kuninkaana. Luetteloinnin ja sisällönhakupalvelun ympärille on vuosien varrella rakentunut kattava kokonaisuus, johon kuuluu myös Googlen oma verkkoviihteen ostoskeskus Google Play. Googlen verkkokaupassa on mahdollista tehdä ostoksia ja ladata älylaitteisiin musiikkia, kirjoja, pelejä, sovelluksia, sekä elokuvia. Musiikille ja muille äänitallenteille on varattu kokonaan oma osionsa, Google Play musiikki.
Ensisijaisesti Google Play musiikki saattaa palveluna houkuttaa musiikin ystäviä ja artisteja, jotka haluavat promotoida ja myydä musiikkiaan. Palvelu kattaa kuitenkin paljon enemmän kuin pelkän musiikin kuuntelun. Google Play kirjojen ohella Google Play musiikista voi kuunnella ja ladata äänikirjoja eri aiheista. Pääasiallisesti tarjonta kattaa kirjallisuuden klassikoita, tee-se-itse -oppaita, itseopiskeluoppaita eri aiheista äänitallenteiden muodossa, sekä aikuiseen makuun suunnattua eroottista fiktiota.
Yksi Google Play musiikin hyödyllisimmistä aihepiireistä opiskelusta ja itsekehityksestä innostuneen käyttäjän kannalta katsoen on sen kielikurssien tarjonta. Valikoimasta löytyy useita eri tuottajien luomia kursseja maailman eniten puhutuimmille kielille, ja yleisimmille eurooppalaisille kielille. Tarjolla on myös yllättäviä helmiä, joita ei välttämättä muualta löydy. Näihin sisältyvät muun muassa kielten erilaisten vähän puhuttujen kielien, kuten heimokielien ja katoavien kielien oppimateriaalia ja äänitallenteita. Ainoa haaste tai vaatimus uusien kielten oppimiselle on Google-tilin lisäksi hyvät englannin kielen perustaidot.
Audiokirjojen eli äänikirjojen valikoima etenkin klassikoiden, joiden tekijänoikeudet ovat vapautettu, on varsin kattava, joten englantia hyvin ymmärtäville käyttäjille pitkät automatkat saavat ulottuvuuden Google Play musiikin äänikirjastoa hyödyntäessä. Miltä kuulostaisi kuunnella vaikkapa Moby Dickin, Ylpeyden ja ennakkoluulon, tai Rikos ja rangaistuksen kaltaisia maailmankirjallisuuden klassikoita? Google Play musiikin äänikirjastossa tämäkin on mahdollista, rajoitteena vain englannin kielen hallitseminen.
Tavanomaisten nettiradiokanavien ja musiikin kuuntelun lisäksi Google Play musiikista löytyy myös kattava ja kasvava valikoima erilaisia podcasteja. Nämä nettiradio-ohjelmat ovat tilaajille vapaasti kuunneltavissa, ja aihepiirit käsittävät niin viihdekuunnelmia kuin hengellisiä keskusteluohjelmiakin. Faktaa ja tietoiskuja kaipaaville on olemassa omat ohjelmansa, joten opiskeluun saa kätevästi uutta ulottuvuutta, kiinnostavia näkökulmia ja vaihtoehtoista materiaalia podcasteja kuuntelemalla. Google Play musiikki mahdollistaa oppimisen uudella tavalla oli aihe melkein mikä hyvänsä.